Eero
| Eero | |
|---|---|
| Nimipäivä | |
| – suomenkielinen | 18. toukokuuta |
| – ruotsinkielinen | – |
| – ortodoksinen | 24. kesäkuuta |
| Muunnelmia | Eerik, Erkki, Eerikki |
| Vastineita eri kielissä | Erik, Eric, Eirik , Eros |
| Nimen alkuperä | Erik |
Eero on yleinen suomalainen miehen etunimi, joka on käytössä myös Virossa. Se on jokseenkin koko Suomessa vanhastaan tunnettu muunnos skandinaavisesta nimestä Erik, jonka merkitys on ’yksin hallitseva’ tai 'hallintoalue'. Kansanvalistusseuran kalenterissa Eero esiintyi vuonna 1883, ja Suomen almanakassa nimi on ollut vuodesta 1929 lähtien. Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan Eero-nimen on vuoden 2019 loppuun mennessä saanut 45 471 miestä.[1]
Virossa 684 miehellä oli nimenään Eero 1. tammikuuta 2019, joten se on järjestykseltään 219. miehen etunimi. Eniten nimeä esiintyy Raplamaalla.[2] Kuten myös Suomessa, esiintyy Eero Virossa myös sukunimenä.[3]
Tunnettuja Eeroja
- Eero Aaltonen, koripalloilija
- Eero Aarnio, muotoilija
- Eero Ahmavaara, virkamies ja poliitikko
- Eero Aho, näyttelijä
- Eero Ahola:
- Eero Ahola, paikallislehtien kustantaja ja päätoimittaja
- Eero Ahola, kuulantyöntäjä ja kiekonheittäjä
- Eero Ahre, näyttelijä
- Eero Akaan-Penttilä, kokoomuslainen poliitikko
- Eero Alpi, näytelmäkirjailija, toimittaja ja suomentaja
- Eero Antikainen, SDP:n poliitikko, SAK:n puheenjohtaja 1951–1955
- Eero Auvinen, valosuunnittelija
- Eero Avela, kemisti ja professori
- Eero Aven, iskelmälaulaja, säveltäjä ja sanoittaja
- Eero Balk, freelancerkääntäjä ja kirjailija
- Eero Berg, kestävyysjuoksija
- Eero A. Berg, Suomen Tietotoimiston toimitusjohtaja 1927–1960
- Eero Bister, viulisti, kapellimestari ja musiikkineuvos
- Eero von Boehm, taidemaalari
- Eero Byckling, fyysikko, tekniikan tohtori, Suomalaisen tiedeakatemian jäsen
- Eero Böök, shakkimestari
- Eero Ekqvist, nuortenkirjailija
- Eero Elo, jääkiekkoilija
- Eero Enberg, komisario ja yksityisetsivä
- Eero Erho, majuri, lentäjä ja laskuvarjohyppääjä
- Eero Erkkilä, oopperalaulaja ja säveltäjä
- Eero Erkko:
- Eero Erkko, sanomalehtimies, päätoimittaja, Nuorsuomalaisten kansanedustaja ja ministeri
- Eero O. Erkko, kemian alan diplomi-insinööri, tutkija ja kemian teollisuuden kehittäjä, Eero Erkon poika
- Eero Eräsaari, eversti ja päätoimittaja
- Eero Ettala, lumilautailija
- Eero Haapalainen, SDP:n poliitikko ja punakaartien ylipäällikkö
- Eero Haapasalmi, hiihtosuunnistaja
- Eero Hahl (Hatva), maalaisliittolainen poliitikko
- Eero Hakkarainen, raviohjastaja
- Eero Havas, runoilija
- Eero Heinonen:
- Eero Heinonen, The Rasmus -yhtyeen basisti
- Eero Heinonen, pianisti ja Sibelius-Akatemian dosentti
- Eero Heinonen, estejuoksija
- Eero Heinäluoma, poliitikko ja ministeri, SDP:n puheenjohtaja 2005–2008, eduskunnan puhemies 2011–2015
- Eero Heliövaara, SRV-yhtiöiden toimitusjohtaja
- Eero Helkama, yritysjohtaja ja kolumnisti
- Eero Herranen, näyttelijä, juontaja ja yritysvalmentaja
- Eero Hietakari, lehtori, toimittaja ja tietokirjailija
- Eero Hietala, kirjailija
- Eero Hiironen, kuvanveistäjä ja taidemaalari
- Eero Hiltunen, Hyvinkään joukkoampumisen 2012 tekijä
- Eero Hirvonen, yhdistetyn hiihtäjä
- Eero Hokkanen, lääkäri ja neurologian professori
- Eero Holopainen:
- Eero Holopainen, meteorologi
- Eero Holopainen, jääkiekkoilija
- Eero Holsti, ylikonstaapeli, henkirikoksen uhri
- Eero Honkinen, juristi, kunnanjohtaja ja maakuntaneuvos
- Eero Horelli, järjestö- ja yritysjohtaja ja maanviljelysneuvos
- Eero Huovinen, piispa
- Eero Hyry, matematiikan professori
- Eero Hyvönen:
- Eero Hyvönen, toimittaja, Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja
- Eero Hyvönen, tietojenkäsittelytieteilijä, Aalto-yliopiston professori
- Eero Häkkinen, SDP:n kansanedustaja
- Eero Häkli, yritysjohtaja
- Eero Hämeenniemi, säveltäjä
- Eero Ikkala, ylilääkäri, hematologi ja professori
- Eero Ilván, jääkärivaravahtimestari
- Eero Jokilehto, arkkitehti
- Eero Junkkaala, kirjailija, teologian tohtori
- Eero Juntunen, jääkiekkoilija
- Eero Juntunen, Maalaisliiton kansanedustaja
- Eero Järnefelt:
- Eero Järnefelt, taidemaalari
- Eero Järnefelt, diplomaatti
- Eero Kasanen, Helsingin kauppakorkeakoulun rehtori
- Eero Kekomäki, Suojelupoliisin päällikkö 1990–1996
- Eero Kemilä, luontovalokuvaaja ja -kirjailija
- Eero Kilpeläinen, jääkiekkomaalivahti
- Eero Kilpi, näyttelijä
- Eero Kinnunen:
- Eero Kinnunen, mainonnan suunnittelija
- Eero Kinnunen, vuorineuvos, Keskon pääjohtaja 1993–1998
- Eero Kivelä, Kokoomuksen kansanedustaja ja Mannerheim-ristin ritari
- Eero Kivikari, esittelijäneuvos, varatuomari ja antiikin kirjallisuuden suomentaja
- Eero Kiviniemi, suomen kielen tutkija, Suomalaisen tiedeakatemian jäsen
- Eero Kiviranta, kirjailija
- Eero Koivistoinen, jazzmuusikko
- Eero Kolehmainen, hiihtäjä
- Eero Korte, jalkapalloilija
- Eero Kosteikko, näyttelijä, teatteriohjaaja ja teatterinjohtaja
- Eero Kuussaari, jääkärieversti, sotahistorioitsija
- Eero Kyllijoki, päätoimittaja
- Eero Kytölä, keski- ja pikamatkojen juoksija
- Eero Könni, sotilaslentäjä ja liikemies
- Eero Laesterä, kunnallispoliitikko ja säästöpankkiryhmän hallintoneuvoston puheenjohtaja
- Eero Laine:
- Eero Laine, ampumahiihtäjä
- Eero Laine, SDP:n kansanedustaja
- Eero Laine, kirjailija
- Eero Laine, soutaja
- Eero Lampio, konsuli, liikemies ja eräkirjailija
- Eero Lankia, keskustalainen poliitikko
- Eero Lattula, kokoomuslainen poliitikko
- Eero Lehikoinen, taidemaalari
- Eero Lehti, kauppaneuvos, Kokoomuksen kansanedustaja
- Eero Lehtinen:
- Eero Lehtinen, Lapuan hiippakunnan piispa 1956–1974
- Eero Lehtinen, koripalloilija
- Nikolai Blad (oik. Eero Lehtinen) laulaja-lauluntekijä ja kitaristi
- Eero Lehtonen, yleisurheilija
- Eero Lehtovirta, kilpasoutaja
- Eero Leppänen, Mannerheim-ristin ritari
- Eero Leväluoma, näyttelijä, lavastaja ja ohjaaja
- Eero Lohi, nykyaikainen viisiottelija, miekkailija ja maastohiihtäjä
- Eero Lupari, muusikko
- Eero Lyyvuo, runoilija
- Eero Lämsä, keskustalainen poliitikko
- Eero Magga, iskelmälaulaja
- Eero Maijala, näyttelijä
- Eero Manninen, jääkäriluutnantti, kirjailija
- Eero Mantere, Turun kaupunginjohtaja 1942–1951
- Eero Markkanen, jalkapalloilija
- Eero Marttinen, kirjailija ja toimittaja
- Eero Mattsson, kunnanjohtaja
- Eero Melasniemi, näyttelijä
- Eero Milonoff, näyttelijä
- Eero Munter, kontrabasisti
- Eero Murtomäki, luontokuvaaja ja kirjailija
- Eero Mäkelä, keittiömestari
- Eero Mäki, voimanostaja
- Eero Mäkinen:
- Eero Mäkinen, opettaja, käsityöopetuksen kehittäjä ja tehtailija
- Eero Mäkinen, vuorineuvos, Outokummun toimitusjohtaja, kansanedustaja ja ministeri.
- Eero Mäkinen, oikeusneuvos, Itä-Suomen hovioikeuden presidentti 1968–1987
- Eero Mäntyranta, hiihtäjä
- Eero Nallinmaa, musiikintutkija, konservatorion rehtori ja säveltäjä
- Eero Nelimarkka, taidemaalari
- Eero Nero, sotarikollinen
- Eero K. Neuvonen, Turun yliopiston ylikirjastonhoitaja 1941–1969
- Eero Nopsanen, jalkapallovalmentaja ja erotuomari
- Eero Ojala, näyttelijä, dramaturgi, teatteriohjaaja ja käsikirjoittaja
- Eero Ojanen:
- Eero Ojanen, filosofi ja tietokirjailija
- Eero Ojanen, säveltäjä ja pianisti
- Eero Paloheimo, vihreä poliitikko
- Eero Palviainen, luuttusolisti ja soitinrakentaja
- Eero Paso, kirjailija, valokuvaaja ja rakennusmies
- Eero Yrjö Pehkonen, maalaisliittolainen poliitikko, valtioneuvos, ja maaherra
- Eero Pekkonen, kosketinsoittaja
- Eero Peltola, tietojenkäsittelyopin professori
- Eero Peltonen, jalkapalloilija
- Eero Piirto, bassolaulaja
- Eero Pilkama, MTV3:n toimitusjohtaja 1984–1999
- Eero Pitkänen:
- Eero Pitkänen, laskentatoimen professori
- Eero Pitkänen, koripalloilija
- Eero Polas (aik. Pollari), musiikkipedagogi ja kuoronjohtaja
- Eero Puolanne, maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan professori
- Eero Pyötsiä, upseeri ja kenraaliluutnantti
- Eero Raaste, shakinpelaaja
- Eero Rahola, kontra-amiraali, Merenkulkuhallituksen pääjohtaja 1945–1964
- Eero Raittinen, laulaja yhtyeessä The Boys (alkujaan Eero, Jussi & The Boys)
- Eero Rantala, poliitikko ja ministeri, Eka-yhtymän pääjohtaja 1984–1994
- Eero Pentti Rautawaara, sellisti
- Eero Raviniemi, valokuvaaja ja Kamera-lehden ensimmäinen päätoimittaja
- Eero Reijonen, keskustalainen poliitikko
- Eero Rekola, Lapuan liikkeen aktivisti
- Eero Remes, motocross- ja endurokuljettaja
- Eero Rislakki, teollinen muotoilija
- Eero Ritala, näyttelijä
- Eero Roine, näyttelijä
- Eero Rydman, Edistyspuolueen poliitikko
- Eero Rämö, Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri
- Eero Saarenheimo, toimittaja ja tietokirjailija, Yleisradion ohjelmapäällikkö
- Eero Saari:
- Eero Saari, jääkiekkoilija
- Eero Saari, maalaisliittolainen poliitikko
- Eero Saari, vuorineuvos
- Eero Saarikoski, punk-laulaja ja kitaristi
- Eero Saarinen:
- Eero Saarinen, arkkitehti
- Eero Saarinen, näyttelijä
- Eero Saarinen, koripalloilija ja valmentaja
- Eero-Eetu Saarinen, everstiluutnantti ja pioneeriupseeri
- Eero Saksman, matematiikan professori
- Eero Salisma, jääkiekkoilija
- Eero Salmela, Suomen ilmavoimien ent. komentaja
- Eero Salmelainen (oik. Erik Rudbeck), kansanrunouden tutkija, kirjailija, lehtimies ja suomentaja
- Eero Salmenoja, kaupunginjohtaja
- Eero Salovuori, ohjelmapäällikkö, urheiluselostaja ja päätoimittaja
- Eero Sangi, lentopalloilija
- Eero Santala, vasemmistolainen poliitikko ja päätoimittaja
- Eero Selin, viulisti, kapellimestari ja soitinrakentaja
- Eero Seppälä, arkkitehti
- Eero Seppänen:
- Eero Seppänen, Mannerheim-ristin ritari
- Eero Seppänen (”Rantaneuvos”), sukututkija, kirjailija ja kansalaisaktivisti
- Eero Silvasti, toimittaja
- Eero Sipilä, säveltäjä, urkuri ja kuoronjohtaja
- Eero Siren, teatterintekijä
- Eero Sissala, kirjailija
- Eero Sjöström, suomalainen puukemian professori
- Eero Snellman, taidemaalari, toinen Suomen lipun suunnittelijoista
- Eero Soininen, näyttelijä
- Eero Somervuori, jääkiekkoilija
- Eero Sopanen, Siiloan-seurakunnan johtaja
- Eero Ilmari Sutinen, asemakaava-arkkitehti
- Eero Suutari, kansanedustaja
- Eero Suvilehto, kirjailija ja kirjallisuuden dosentti
- Eero Syrjänen, yritysjohtaja, maataloustieteilijä ja maanviljelysneuvos
- Eero Sysikumpu, taidemaalari
- Eero Syvänoja, graafinen suunnittelija ja huonekalumuotoilija
- Eero Takkunen, Helsingin käräjäoikeuden laamanni
- Eero Tapio, painija
- Eero Tarasti, musiikintutkija ja semiootikko
- Eero Tommila:
- Eero Tommila, kemisti
- Eero Tommila, näyttelijä
- Eero Tuomaala:
- Eero Tuomaala, sotakirjailija
- Eero Tuomaala, kestävyysjuoksija
- Eero Tuomikoski, elokuvantekijä ja elokuvakriitikko
- Eero Tuomola:
- Eero Tuomola, kansantarinoiden kerääjä ja kirjailija
- Eero Tuomola, yrittäjä, yritysjohtaja ja teollisuusneuvos
- Eero Urpola, arkkitehti
- Eero Uusitalo, maaseutupolitiikan tutkija, virkamies ja professori
- Eero Vaara, liiketaloustieteilijä
- Eero Valanne, lastenlääkäri ja -psykiatri
- Eero Vartio, kuurosokea kirjailija
- Eero Vasa, tennispelaaja
- Eero Vepsälä, näyttelijä
- Eero Vilevaara, pesäpalloilija
- Eero-Tapio Vuori, teatteriohjaaja
- Eero Vuorio:
- Eero Vuorio, molekyylibiologi
- Eero Vuorio, pesäpalloilija
- Eero Väre, laulaja
- Eero Wuori, SDP:n poliitikko
- Eero Ylitalo, tietokilpailija ja tietokilpailukysymysten laatija
- Eero Yli-Vakkuri, kuvataiteilija
- Eero Yrjö-Koskinen, järjestöjohtaja
- Eero Österberg, kuvataiteilija
Kuvitteellisia Eeroja
- Eero, päähenkilö Heikki Hietamiehen romaanissa ja Klaus Härön elokuvassa Äideistä parhain, roolissa Topi Majaniemi
- Eero, nuorin veljeksistä Aleksis Kiven romaanissa Seitsemän veljestä
- Eero Kakko, juontajahahmo televisiosarjassa Kummeli
- Eero Koskela, Akseli ja Elina Koskelan toinen poika Väinö Linnan romaanissa Täällä Pohjantähden alla
- Eero Takkunen, nuorin Takkusen veljeksistä elokuvassa Pahat pojat
- Eero Vanala, henkilö televisiosarjassa Salatut elämät
Muita Eeroja
- Eero, pakinoitsija Lassi Hiekkalan käyttämä nimimerkki.
Lähteet
- Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29400-4
- Kustaa Vilkuna (toim. Pirjo Mikkonen): Etunimet. Otava, 2005. ISBN 951-1-18892-5
Viitteet
- ↑ Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 21.2.2020.
- ↑ Nimede statistika Eesti Statistika. Arkistoitu 20.1.2020. Viitattu 19.9.2019.
- ↑ Perekonnanimede statistika Eesti Statistika. Arkistoitu 12.7.2019. Viitattu 19.9.2019.